Motiivin toimittaja Marina Wiik.
Opin lukemaan seitsenvuotiaana, enkä ole koskaan lopettanut. Kirjasto on avannut minulle lukuisia ovia, jotka olisivat muuten pysyneet suljettuina.
Kasvoin maalla, jossa harrastusmahdollisuuksia oli rajatusti ja naapureita harvassa. Kirjasto kotikylästäni kuitenkin löytyi, ja siitä tulikin nopeasti oma aarrekammioni. Kahlasin nopeasti lasten- ja nuortenkirjat, minkä jälkeen siirryin aikuisten osaston tarjontaan. Kahden kielen taitaminen tuplasi tarjonnan: mikäli uutta, ruotsinkielistä Neiti Etsivää ei ollut ilmestynyt, suomenkielinen vastaava saattoi löytyä hyllystä.
Lukemalla olen oppinut näkemään elämän monimuotoisuuden ja päässyt eri aikoihin ja maailmoihin. Viime vuosina lukuharrastus on kuitenkin ollut säästöliekillä. Koska pyörittelen päivät pitkät työkseni sanoja ja lauseita, en oikein jaksa uppoutua niihin vapaa-ajalla. Minun on myös vaikea olla analysoimatta eteeni joutuvia tekstejä. Kiinnitän huomiota muotoseikkoihin ja lauserakenteisiin, mikä haittaa lukukokemukseen heittäytymistä.
Hiljattain palasin kirjaston suurkuluttajaksi, mutta tiiliskiviromaanien sijaan kannan kotiin lastenkirjoja. Mikäli hankkisin vastaavan kirjamäärän itse, sekä rahat että säilytystila hupenisivat hetkessä. Kirjaston ansiosta valikoima pysyy monipuolisena ja mukailee lapsen kehitystä ja kiinnostuksen kohteita. Kustantamoita lukuun ottamatta kaikki voittavat: lapset, luonto ja kukkaro. Etenkin monikielisissä perheissä kirjastokirjat ovat avainasemassa rikkaan ja hyvän kielitaidon turvaamisessa.
Kun kuntapalveluista tehdään tyytyväistutkimuksia, kirjastopalvelut nousevat yleensä kärkeen. Kirjastot ovatkin usein viimeisiä julkisia palveluja, mitä syrjäseudulla on jäljellä. Kuntien ja kaupunkien yleisissä kirjastoissa myös käydään ahkerasti: vuonna 2015 yli 49 miljoonaa kertaa. Verrattuna moneen muuhun kuntapalveluun, kirjastojen kustannukset ovat kuitenkin alhaisia: noin 58 euroa kuntalaista kohden. Siitä huolimatta kirjastot ovat usein uhattuina, kun kunnat vääntävät budjeteista. Ehkä päättäjät ovat vieraantuneet arjesta, jossa lehtiä saati uutuuskirjoja ei noin vain klikkailla kotiin oman nettiyhteyden kautta?
Tämä kolumni on oodi eli ylistyslaulu kirjastoille. Oodi valittiin myös Helsingin uuden keskustakirjaston nimeksi. Vitsiniekat ovat nähneet siinä viittauksia englannin kielen sanaan overdose, yliannostus. Se ei välttämättä ole huono asia. Itse olen ainakin saanut vuosien varrella kirjoista usean viihdyttävän, haastavan ja näkökenttää laajentavan ruiskeen.
Vaikka uusi kirjastolaki painottaa kirjastojen yhteiskunnallista roolia, toivon, että niissä saa jatkossakin hypistellä kirjoja rauhassa jatkuvalta ärsykesyötöltä.